tiistai 30. joulukuuta 2014

Joululahjoja #1

Ehdin neuloa lahjaksi tänä vuonna yllättävän paljon. Viime joulusta viisastuneena aloitin osan töistä jo kesällä, jos törmäsin kivaan malliin. Niimpä säästyin melko hyvin kiireeltä ja neulominen säilytti leppoisuutensa.


                               Malli: Oma muokkaus mallista Fingerless Gloves "Musica"
                               by Anne Neumann
                               Lanka: Novita nalle
                               Puikot: 3,5


Näiden lapasten neulomisen aloitin jo kesäkuussa törmätessäni Ravelryssä tähän malliin. Tiesin heti, kenelle nämä olisi neulottava, ja nyt jouluna lapaset pääsivät lämmittämään rakkaan kontrabasistiystäväni käsiä.

Toiset lapaset neuloin isälleni viimevuotisten kaveriksi. Kokeilin ensin paria kirjoneulemallia, mutta purin kaikki ja päädyin lopulta yksinkertaiseen palmikkoratkaisuun. Pitäisi aina muistaa, että yksinkertaisuus on usein oikein toimiva juttu.


                                     Malli: Oma peruslapanen kapealla palmikolla
                                     Lanka: Viking Ville
                                     Puikot 3,5




                              Malli: Valepalmikkolapanen
                              Lanka: Novita Pirta
                              Puikot 3,5

                             
                                        Malli: Peruslapanen lovikkamallilla
                                        Lanka: Novita Usva
                                        Puikot: 3,5

maanantai 15. joulukuuta 2014

DRIPS

 Vielä vuoden viimeinen tupsupipo valmiiksi vauhdilla. Tämä valmistui yhdessä illassa paksusta langasta ja pääsee erään teinipojan päätä lämmittämään.


                                       Malli: DRIPS by Bethany Hill
                                       Lanka: Schachenmayr Boston & mustan Isoveljen jämät

Neuloin pipon 80 silmukalla ja suositusta huomattavasti pienemmillä puikoilla, mutta silti siitä tuli reilun kokoinen. Naisten kokoon silmukkamäärää tai puikkoja voisi miettiä uudelleen, mutta miehen päähän tämä on varmasti hyvän kokoinen.  Eipä ainakaan pitäisi kiristää.


sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Ruttupipo

Eilen puikoilta putosi musta ruttupipo lahjalaaria täydentämään. Alun perin ajatuksissa oli neuloa Rikke, mutta ainaoikeinotsakkeen jälkeen törmäsin Ravelryssä kivaan malliin, jonka arvelin sopivan saajalleen vielä paremmin.


                                                        Malli: Wurm by Katharina Nopp.
                                                        Lanka: Novita Isoveli
                                                        Puikot: 3,5mm bambut ja 4,5mm pyöröt

Pipon malli oli helppo, mutta yksinkertaisuudessaan ja lukuisten nurjien kerrosten takia aika puuduttavaa neulottavaa. Lopputulokseen olen kuitenkin tyytyväinen ja voi olla, että tällainen on saatava myös itselle toisen värisenä. Pipossa kivaa on myös se, että sitä voi käyttää makunsa mukaan joko täysipitkänä tai kaksinkerroin taitetulla otsakkeella. Ylemmässä kuvassa pipo näkyy taitettuna, alemmassa kokonaisuudessaan.



En ole aiemmin neulonut mitään Isoveljestä ja yllätyin positiivisesti langan pehmeydestä. 7 Veljestä kun tuntuu muuttuneen niin ärsyttävän karheaksi, että jatkossa taidan korvata sen jollakin muulla. Tätä lankaa voisin kuitenkin käyttää toistekin, sillä piposta tuli kivan muhkea ja lämpimän oloinen.

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Joulukortteja

Lähestyvästä joulusta huolimatta lahjaksi tulevat neuletyöt laahaavat pahasti. Kalenteriin ei ole mahtunut viime viikkoina vapaapäiviä edes viikonloppuisin, eikä vapaita iltojakaan juuri ole ollut monen päällekkäisen produktion takia. Paljon neuleita olisi vielä listalla, mutta ehkä ne tästä vähitellen valmistuvat...


Halusin kiireestä huolimatta toteuttaa aikeeni askarrella joulukortit itse tänä vuonna, ja aamupäivän aikana syntyikin jo muutama sukulaisia ilahduttamaan. Inspiraatiota näihin hain Pinterestistä ja lähinnä oli vaikeuksia valita kivoimmat mallit työn alle.




Pimeässä kuvattuna kaikki värit ja materiaalien pinnat eivät näytä tässä ihan siltä miltä pitäisi, mutta kortti-ideoita hakiessani tykästyin juuri erilaisten pintojen käyttämiseen ja kerroksellisuuteen. Kortit olivat hyvä välipala neuleiden välissä ja valmistuivat vieläpä hyvissä ajoin postitettavaksi.





sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Unohtuneet sukat

Tällä hetkellä puikoilla on tekeillä paljon sellaista, mistä ei voi vielä tänne raportoida. Löysin kuitenkin arkistojeni kätköistä kuvat sukista, jotka ovat nyt ehtineet olla jo parikin kuukautta ahkerassa käytössä.


Malli on simppeli perussukka nilkkaresorilla ja ainaoikeinkantapäällä. Lankana harmaata Viking Villeä ja Nallen Taikaa 3,5mm bambupuikoilla. Vaikka langat ovat keskenään eripaksuisia, tuli kirjoneuleesta silti mielestäni ihan kelpo napakalla käsialalla neulottuna. Kuvissa sukat ovat vielä höyryttämättä, joten pinta näyttää vähän pörröiseltä.


Halusin vaihteeksi tehdä jotakin yksinkertaisempaa kirjoneuletta, ja päädyin joissakin blogeissa aiemmin vilahdelleisiin kolmioihin.
Niimpä sukissa toistuu helposti muistettava neljän silmukan kuvio, jonka mallailu omaan tarkoitukseen sopivaksi ei paljonkaan aikaa vienyt.


sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ukille


                                            Malli: Bus Hat by Kylie McDonnell-Wade
                                            Lanka: Drops Nepal
                                            Puikot: Knit Pro:n 4,5 pyöröpuikot
                    
Etsiskelin pitkään sopivaa pipomallia ukilleni, mikä osoittautuikin melko haastavaksi tehtäväksi. Moni malli tuntui liian nuorekkaalta, ja ehdin jo aloittaakin erästä toista mallia ennen Bus Hatin löytämistä. Ihan kiva malli sekin, mutta ei ehkä sittenkään tarkoitukseen sopiva.

Ohje oli helppo seurata, ja pipon pintaneule syntyi yksinkertaisesti oikeaa ja nurjaa neulosta vuorottelemalla. Ainut miinus ohjeessa oli, että sitä seuraten pipon rungosta tuli ensin liian lyhyt ja purkuun menikin koko kavennusosuus. Pipon korkeudeksi suositellaan 14 cm ennen kavennuksia, mutta aikuisen kokoon tarvitaan mielestäni ainakin 5 cm lisää korkeutta. Toisella yrittämällä piposta tulikin ihan hyvän kokoinen, ja toivottavasti sopii myös saajansa päähän.



sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Siksakkia kaksin kappalein


Jämälankanöttösiä on alkanut kertyä lankakorin pohjalle, ja päätin aloittaa niiden tuhoamisen. Kaikenlaiset raidalliset asiat ovat taas alkaneet inspiroida minua ja  tiesin heti, että jo aikaa sitten yhdestä suosikkiblogistani löytämäni hauska siksak-malli pääsisi taas käyttöön. Niimpä lopputuloksena syntyi kaksi värikästä pipoa joulua odottamaan ja samalla jämälankakasa pieneni hieman. Pipojen miespuoliset saajat eivät tietääkseni liiku blogimaailmassa, joten uskallan julkaista nämä täällä.





Valkoiseen pipoon loin 72 silmukkaa ja harmaaseen 90. Valkoisen pipon pitäisi olla sopiva lapsen päähän, sillä kirjoneule teki piposta tiiviimmän. Suuremmasta piposta tuli rennon löysähkö ainakin omaan päähäni. Kaavailin pipoja alun perin laskettelukypärän alle sopiviksi, mutta silti huvittaisi ehkä sittenkin lisätä tupsut näihin. Ainakin vielä pitäisi päätellä langat ja höyryttää pinnat siistimmiksi.

Lankana näissä pääosin 7 veljeksen jämiä ja paria sopivan paksuista mysteerilankaa. Puikkoina 3,5mm bambut ja 4mm pyöröpuikot. Pipon malli omasta päästä.

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Villashortsit

Koulussa treenitunneilla tulee käytettyä lähinnä yksivärisiä ja tummasävyisiä vaatteita, ja niimpä syntyi ajatus pirteän värisistä balettishortseista. Talvella lonkkien seutu tuntuu tarvitsevan muutenkin enemmän lämpöä liikkuvuuden säilyttämiseksi, joten shortsit tulivat tarpeeseen.

Etsiskelin pitkään sopivaa ohjetta shortseja varten, mutta tarkoitukseen sopivia ohjeita oli tarjolla yllättävän vähän. Päädyin sitten lopulta soveltamaan paria ohjetta ja improvisoimaan loput.
 

Loin alkuun 140 silmukkaa 4mm pyöröpuikoille, ja neuloin 2o 2n- resoria noin 10 cm verran ennen sileää osuutta.


Resorin jälkeen laitoin silmukkamerkit keskikohtiin työn etupuolelle ja taakse tulevia levennyksiä varten. Koska tein shortsit kahdella värillä raidoittaen, skippasin joissakin ohjeissa mainitun edestakaisin neulottavan takakorotuksen, sillä se olisi sotkenut raidoituksen. Päätin ratkaista asian vain lisäämällä silmukoita työn takapuolelle reilusti etuosaa enemmän.

Levennykset tein alkuun joka toinen kerros, etupuolelle lisäten silmukkamerkin molemmin puolin aina 2 silmukkaa, taakse 4. Muutaman kerroksen päästä toistin tätä joka kerros, kunnes työn korkeus oli n. 30 cm.


Lantio-osuuden jälkeen siirsin puolet silmukoista apulangalle odottamaan, ja toisen puolikkaan silmukoilla aloin neuloa lahjetta. Mitään erityistä haarakappaletta en halunnut, ja tämä ratkaisu osoittautui oikein toimivaksi, shortsit istuvat haaroista hyvin.


Pohdiskelin hetken, miten tekisin lahkeiden reunat, mutta päädyin silti neulomaan loppuun asti sileää tietäen lahkeiden hieman rullautuvan päättelyssä. Luulen, että näin lopputuloksesta tuli silti parempi kuin vaikka pienen resorireunan kanssa. Ja ainahan sitä resoria voi kokeilla, jos rullareunat alkavat kyllästyttää.


Pitihän shortseja päästä kokeilemaan myös käytännössä, ja hyvin toimivat. Hieman osoittautuivat kuitenkin löysäksi vyötäröltä, joten taidan vielä asentaa kaksinkerroin taitellun resorin sisään kuminauhan. Muuten voin olla näihin oikein tyytyväinen, ensimmäinen vähän isompi neuletyö valmiina!

Lankana käytin kanervan väristä Kotikullan sukkalankaa ja 7 Veljeksen aniliinin punaista.


lauantai 1. marraskuuta 2014

Palmikkolapaset 2

Aiemmista lahjaksi neulomistani palmikkolapasista tuli mielestäni niin kivat, että jo niitä tehdessäni päätin tehdät samanlaiset itsellenikin.


No ihan samanlaisia en saanut aikaiseksi, sillä ensimmäisen lapasen palmikkoon kulkeutui virhe. Ei huvittanut ryhtyä purkuhommiin, joten päätin tehdä samanlaisen ampiaispesää muistuttavan muutoksen myös toiseen.



L
Lapaset pääsevät käyttöön aiemmin syksyllä virkkaamani tuubihuivin kanssa. Lankana käytin Viking Villeä ja samansävyisen 7 veljeksen jämiä, puikkoina 3,5.

maanantai 27. lokakuuta 2014

Keskeneräistä

Toisinaan teen kiltisti yhden työn alusta loppuun aloittamatta uusia siinä samalla, mutta nyt homma on taas karannut vähän holtittomaksi. Tällä hetkellä teen rinnakkain kolmea neuletta, enkä malttaisi olla suunnittelematta jo seuraavia. Netti on pullollaan ihania ohjeita, jotka haluaisi tehdä kaikki. Onneksi puikkoja on kuitenkin rajallinen määrä, joten keskeneräisten lista pysyy vielä suhteellisen lyhyenä. Mitä nyt vielä yhdet sukat mahtuisi joukkoon...

     Keskeneräisenä tekijäänsä odottelevat palmikkolapaset, pipo ja villashortsit.

 En yleensä ole ollut kovin suuri pinkin ystävä, mutta sopivia lankoja shortseihin valitessani päädyin jostain syystä näinkin pirteään ratkaisuun. Sekään ei haitannut, että olin jo aiemmin varannut ihan toisenvärisiä lankoja tätä projektia ajatellen. Ehkä harmaalla säällä on vaikutuksensa asiaan, ja kaipaan alitajuisesti sen vastapainoksi jotakin piristävän väristä. En malta odottaa, että saan nämä vinkeät raitashortsit kouluun käyttöön!

lauantai 25. lokakuuta 2014

Novitan sukkamalli N




Viikon aikana on ollut kauniita pakkaspäiviä ja luminen maisema on herättänyt minussa jo vähän joulun odotusta. Joulufiilis inspiroi neulomaan jotakin lämminsävyistä, ja päätin toteuttaa Novitan sukkalehden (2011) sydänsukat lankakorissani jo pitkään pyörineestä 7 veljeksen punaviolettiraidallisesta ja valkoisesta.


 Koska tein sukat paksummasta langasta kuin ohjeessa neuvottiin, sovelsin ohjetta vähän saadakseni kuvion toimimaan 48 silmukalla. Tein varresta myös vähän pidemmän. Olen lopputulokseen melko tyytyväinen, sillä mielestäni itsestään raidoittuva lanka piristi muuten aika yksinkertaista kuviota. Yleensä en tykkää käyttää valmiiksi raidoitettua lankaa, mutta yhdistettynä yksiväriseen lankaan lopputuloksesta tulee vähän persoonallisempi.




Sukat ovat sopivat noin 36 kokoiseen jalkaan, joten ehkäpä nämä päätyvät vielä jonkun pienijalkaisen joulupakettiin.

tiistai 21. lokakuuta 2014

Palmikkolapaset syksyn ensimmäisiin pakkasiin

Syksyn iltojen pimetessä neulomisintoni on synnyttänyt siinä määrin erilaisia pehmeitä neulomuksia, että ajattelin viimein liittyä käsityöblogien maailmaan. Tämä blogi tulee toimimaan ikään kuin muistikirjana käsitöille, joita saan koulun ohessa valmiiksi tasaisen epätasaista tahtia.

Poikaystäväni vietti synttäreitään viikonloppuna, ja halusin ilahduttaa häntä uusilla, aiemmin neulomani sinapinkeltaisen Rikke-pipon kanssa mätsäävillä lapasilla. Lapasia en ollut näitä aiemmin tehnytkään hetkeen.

Löysin Ravelrystä kivan palmikkomallin, joka oli helppo ja mukava neulottava. Ohje löytyy myös täältä: http://knitnpearl.blogspot.fi/2010/11/sannas-cabled-mittens.html Olen aiemmin neulonut vain yhdet palmikkolapaset, joten nämä olivat minulle hyvää harjoitusta


 Käytin lankana Hjertegarnin 100% villaista Limaa, jonka pehmeyteen tykästyin sopivaa lankaa etsiessäni. Lopputuloksesta tuli myös mukavan tiivis neulottuna 3,5 bambuilla, ja luulisi käsien pysyvän näissä lämpiminä kovemmissakin pakkasissa.